jotunheim

• moonsorrowun verisaekeet albumunun dorduncu $arkisidir. super bir $arki olma ozelligine sahiptir. sozleri a$agidaki gibidir.
  
  nuo valkoiset kentät tätä maata hallitsevat
  jään välkehtiessä hiljaa itkevät
  kaiken kuolevaisen ajat muistavat
  
  halki pohjoisen kirkas taivas siintää
  metsän huuruun saattaa kylmällä sateellaan
  tähdet taakseen kätkee, meren tuleen sytyttää
  ukkosellaan vuoriakin vavisuttaa
  päivät seisauttaen öisin raivoten
  
  kauan ovat pilvet kulkeneet
  rauhatta vetten päällä velloneet
  jos taivaankannen liekki nyt roudan sulattaa
  meitä vain riepottaa virta mukanaan
  
  nuo valkoiset kentät yötä häikäisevät
  hiljaiset jättiläiset jäästä ja kivestä
  
  maan kylmän kauniin saa tuuli hajottaa
  ja ikuinen virta lumena sataa
  lakeudet ainiaan vailla asujaa
  tahtoonsa jääkylmä tuuli maan kauniin taivuttaa
  
  kaukana viima pilviä ajaa
  kallioihin suruisat säkeensä kirjoittaa
  taivas eksyttää väsyneen vaeltajan
  jonka valkoinen tyhjyys lopulta maahan kaataa
  niin kiroavat jättiläiset jäästä ja kivestä
  ei tästä kukaan käy
  
  vaikka puut tuhkaksi palaisivat
  vaikka ranta karkaisi veden taa
  ei tätä maata voi ihminen omistaa
  
  --------------------------------------------
  
  those white fields they reign over this land
  at the sparkle of ice they silently weep
  all ages of mortals they know
  
  and the bright sky reaches throughout the north
  raining hoar upon the woods
  it conceals the stars and sets the sea in fire
  shakes mountains by thunder
  halting the day, raging at night
  
  for long the clouds have traveled
  restlessly swelling above the waters
  if the heavenly flame now melts the frost
  with just the stream we drift
  
  those white fields they blind the night
  silent giants of stone and of ice
  
  the wind shall scatter the cold fair land
  and the eternal stream fall as snow
  none ever living on these plains
  the ice cold wind now takes the fair land
  
  far away wind driving the clouds
  carving mournful verses to stone
  the sky leads the weary roamer astray
  struck down by the white nothingness
  thus curse the giants of stone and of ice
  from here none shall pass
  
  should the trees be burnt to ashes
  should the shore be buried under the waves
  no man can ever own this land